Tietoa Yhtiöstämme
Morfi Group (www.morfigroup.com) on toiminut rakennusalalla jo puoli vuosisataa. Rakennustemme erinomainen laatu on myötävaikuttanut siihen, että ´brändimme´on Kreikassa hyvin arvostettu .
Nykyään yhtiöömme kuuluu neljä yritystä, joista yhdellä on toimipaikka Ateenassa, kahdella Thessalonikassa ja yhdellä Romaniassa (www.crownconstructions.ro).
Ateenassa yhtiön rakennustoiminta keskittyy kaupungin pohjoisiin ja Thessalonikassa kaupungin itäisiin kaupunginosiin, jotka ovatkin molempien kaupunkien kalleimpia alueita. Näin olemme onnistuneet saavuttamaan huomattavan osuuden luksusasuntojen rakentamisessa kahdessa Kreikan suurimmassa kaupungissa.
Myös Romaniassa, Bukarestissa on yhtiömme kehitys samansuuntainen kuin Kreikassa.
MORFI ISLANDS
| Yhtiömme toiminta loma-asuntojen parissa alkoi vuoden 2007 alussa. Aloitimme tutkimalla perusteellisesti käsitteitä ´loma-asunto´,´toinen koti´ym. Pyrimme selvittämään miksi nykyajan ihmisellä on tarve tehdä tälläinen hankinta ja mitkä hänen odotuksensa ovat. Miksi hänellä on ´tarve´ostaa ´loma-asunto´sen sijaan, että viettäisi lomansa hotellissa. Pyrimme myös selvittämään mitä hotellipalveluja hän toivoisi loma-asunnossa oleskelunsa aikana. Meidän piti siis tutkia nykyajan realiteetteja loma-asuntojen suhteen. Kävimme useilla loma-asuntomessuilla Euroopan kaupungeissa, mm. Lontoossa, Wienissä. Cannesissa (MIPIM), Moskovassa, Pietarissa ja Milanossa. Osallistuimme useisiin seminaareihin, joissa käsiteltiin kyseistä aihetta. |
Näin päätimme perustaa yhtiöömme uuden osaston, ´MORFI ISLANDS´, joka toimii yksinomaisesti tällä uudella toiminta-alueella. Tässä vaiheessa aloitimme rakennustoimintamme Ornossa Mykonoksella. Rakensimme sinne luksushuviloita ja näin hankimme ensimmäiset kokemuksemme loma-asuntojen rakentamisessa. Mutta tutkimustyömme jatkui... Niihin aikoihin alkoi myös talouskriisi, asia, joka meidän piti ottaa vakavasti huomioon. Kustannukset piti pitää erityisen matalina. Laadun piti olla yhtiön arvon mukainen. Haaste oli selvästi suurempi. Näin MORFI ISLANDSin ensimmäinen projekti Kreetalla, 'THE SECRET OF THE GARDEN' on monivuotisen tutkimustyömme tulos ja se heijastaa sitä suurta ponnistusta, jota projektin hahmottaminen ja sen suunnittelu edellytti. MORFI ISLANDSin suuri menestys näkyy jo tehdyistä ennakkomyynneistä, joten yhtiö on vuoden 2009 alusta suunnitellut jo toista samanlaista projektia.
|
Tietoa Yhtiöstämme









